Markun lapsuus oli kuutioita. Kerrostalokuutioita, harmaita ja aaltopellillä koristeltuja. Huoneet kuutioita, ikkunat neliöitä, vieri vieressä ja aina seitsemän päällekkäin. Betonilaatat neliönmuotoisia, autot kantti kertaa kantti. Rappukäytävä teki suorakulman tasanteella ja kellarin portailla haisi kusi rikottujen pullojen tähtisateessa. Markku rustaili neliöitä kiskomalla lukilta jalat ja laittelemalla niitä ristiin. Ne potkuttelivat vielä pitkään irrallaankin ja neliöt hajosivat portaille, kuin nuolenkärjiksi savitauluun.
Siihen aikaan vuokralaisten pennut pidettiin erillään paremman väen lapsista. Markku oli näitä ensin mainittuja, räkäriippa nokan alla ja aina se, joka pantiin maaliin ja yritettiin palloa suoraan naamaan ja talvella vippailtiin jäälohkareilla, kohotettiin joka kerta, vaikka luvattiin, ettei. Yöt olivat siihen aikaan mustia ja kerrostalon takapihalta alkoi eksyttävän pimeä ja märkä metsä, jossa Markun taskulamppu rikottiin kesken fikkarihipan ja jonne poika jätettiin yksin tuhertamaan ja keräilemään pattereita käsikopelolta. Naurettiin porukalla ja masottiin Maakuksi, kun se ei ärrävikaisena osannut sanoa edes omaa nimeään. Markun silmissä välähteli taskulampun vihreä ja punainen, kun pojat kamppasivat sen päälleen pulkkamäkeen ja kirkkaasti kipinöi myös Markun tekokuituinen pipo, kun se sytytettiin sytkäribensalla roskakatoksen takana. Huumoriahan se oli, paitsi Maakusta itsestään.
Koulu oli viivasuoraa. Viivottimia, kaunokirjoita tälle viivalle, vedä jana, miten se ei opi pitämään sormea rivillä? Rekkitangolle Markku pääsi nostettuna, silloinkin nostettiin jalat eri puolille tankoa ja kiskottiin jaloista niin, että munissa rutisi. Koulun arkkitehti oli viivainta osannut käyttää; oli suorat lappeet ja katokset, nauhaikkunaa ja pitkät, suorat käytävät. Suorissa riveissä juhlasalissa laulettiin, että Siniristilippumme ja paksut köydet roikkuivat kattokiskoissa vain hirttosilmukkaa vailla. Ruokalassa pitkät pöydät, joissa Markku istui aina seinän vieressä ja vätkytteli kanaviillokkia opettajan valvonnassa niin kauan, että puklautti sen takaisin lautaselle. Kellotaulussa oli valkoinen pohja ja mustat viisarit ja se kävi aikaa hitaammin kuin mikään kello missään, välitunti kesti Markusta ihmisiän ja se kului väistellen kampittajia ja naamaansylkijöitä. Koulun jälkeen suoraan väijytykseen ja repunviilekkeet poikki, naama kuraojaan.
Nuoruus oli rakkikoiralauma. Se kehi Markun, ärhenteli kaukaa. Markku pelkäsi paljastettuja hampaita ja julkeaa kuseskelua nurkkiin. Rakkikoiralauma tappeli, nussi ja nuuhki, mitä huvittaa. Haistatteli vitut, jos joku yritti mennä väliin. Takkuiset karvat oli vedetty pystyyn ja korvat luimuun, sätkä kärysi ja niittikaulapannat oli lankattu. Markku pelkäsi selkälippujen pääkalloja ja nyrkkirautojen kipinöitä hampaissa, mutta tajusi vähitellen, että hänenkin turkkinsa oli yhtä takkuinen kuin noilla rakkikoirilla. Hänenkin kusensa haisi naapurin rotukoirien pissaa väkevämmältä ja hänkin halusi maistaa yötä. Rakkikoirat haistelivat Markkua ja rähisivät, upottivat hampaat Markun käteen ja raapivat poskeen, mutta Markku oli jo päättänyt, että hän olisi yksi niistä. Ja lopulta rakkikoiralauma hyväksyi tulokkaan, nuoren Maakun, joka ulvoi kuuta ja jonka niitit kiilsivät ja nahkarotsi natisi.
Koulu jäi. Äiti yritteli laittaa jarrua Markun kiihtyviin rattaisiin, mutta tyhjäänpä enää tässä vaiheessa, kun ei ollut aiemminkaan muistanut puuttua poikansa asioihin. Isää ei ollut koskaan ollutkaan, mutta miehen mallia Markku oli sentään saanut Korkeajännityksestä ja vaihtelevasti viinalta ja valkosipulilta lemuavista lauantaiaamun eteisen läpi hiippailijoista. Poika huudatteli mankanrämästä Misfitsiä ja veisteli pillunkuvan ruokapöytään. Pulpettiin tuli veisteltyä paljon muutakin, ennen kuin Markku näytti viimeiset keskisormet oppivelvollisuussysteemille ja häipyi Essolle. Uusi elämä haisi tupakalle ja käsittelemättömille betonipinnoille. Öitä vietettiin pommisuojissa ja treenikämppien sohvanjämillä. Uusi elämä haisi kiljulle ja bensalle, muovipusseja täynnä kaljan kilinää ja myöhemmin Valintatalon pussi naamalla, silmät nurin, pehmeänä kuin taikinameri. Uusi elämä oli kova, kettinginkova. Naapurin poikien hymyt hyytyivät pesäpallomailaan ja polkupyöränketjun sivallukseen korvalliselle. Maakku oli yhtäkkiä arvonimi ja ne olivat eri pojat, joiden pallit rutisivat rautaputkeen. Markku kusi reviirinsä merkit minne huvitti ja villakoirat ynisivät kotinurkissa, hampaanjäljet kaulassa. Rakkikoira ei kaipaillut yhteiskunnalta silityksiä, rahat se järjesti milloin nappikaupalla, milloin rusikoimalla jonkun kohdalle osuvan lompakollaan leveilijän.
Sitten tuli ympyrää. Oli tuopin jälkiä pöydässä, huutavia suita, renkaiksi naituja reikiä, pankkitilillä nollan jälkeen pilkku nolla nolla, ympäripyöreitä päiviä, viikkoja kiljutynnyrin suulla, kierros jallua paikallisessa, kyttäauton renkaat tyynyn vieressä, Oxepamia krapulaan ja juhlaan, nakkikopin jonon naurettavaa rillipäätä tauluun, rengasmatkat kolmosen päättäriltä päättärille, pupillit kympin kolikkoina, yhtenä aamuna revenneen kortsun rengas ja siihen katko, siitä halki, ∅.
Vaikka narttu oli täysi juoppo ja neljäsosanarkki, se ei suostunut syömään katumuspilleriä, ei vaikka Markku tarjosi päälle Fernetiä ja pameja. Eikä se mennyt aborttiinkaan, vaikka Markku maanitteli viikkoja ja vetosi ritsan järkivähään ja tunteisiin. Ei sittenkään, vaikka Markku yritti pahalla; uhkaili, kiristi, rikkoi pöytäkaluston, löi nyrkkiä pöytään ja vessan oven läpi ja lopulta taisi rusikoida ritsaa naamaankin. Sen verran siitä oli apua, että naapuri soitti poliisin ja Markku istui yön pahnoilla ja muija sai isännöitsijältä toisen kirjallisen varoituksen. Markun palaillessa seuraavana päivänä mirkku oli onnellinen kuin Subun niellyt ja ilmoitti, että lopettaa kaman vedon ja ryyppäämisen ja huoraamisen ja että Markusta tulee hyvä isä kaupungin vuokrakaksion laminaattilattialla tepsuttelevalle pikku jalkaparille. Markku häipyi saman tien baariin.
Baarin pöydän tahma ja kuluneet naamat olivat samat kuin ennen, mutta kuitenkin tuopin maku oli muuttunut. Markku kiskoi miehen lailla, pää kaljalampeen painuen ja tukka silmillä, ryyppäsi viikon, toisen, nussi läpi useammankin baariruusun, mutta jokin oli muuttunut. Lopulta Markku palasi nartun oven taakse koputtelemaan ja kävi kuten Kirjassa: se avattiin. Mirkku ruokki ja vaatetti Markun eikä narissut edes silloin, kun tämä väliin imeytyi päiväkausien putkeen. Ehkä se johtui ilmaisesta asunnosta ja ruoasta, ehkä siinä oli jotain muutakin, mutta yhä useammin Markku hoiperteli nartun pesäkololle suoraan, muita naisia liiemmin paneskelematta.
Nartun vatsa pullistui ja sitä mukaa kiihtyvään tahtiin se näpläsi pieniä sukkia ja ties mitä vaaterepluja ja maalaili idyllisiä kuvia perhe-elämästä. Markku tilsi kaljaa useimmiten kotona ja vähensi Tramalin ja bentsojen syöntiä, kävi usein tupakallakin parvekkeella. Kun laskettu aika läheni loppuaan, narttu lähti taksilla synnytyslaitokselle. Markku jäi matkalla samasta taksista naapurikaupunginosan pubiin. Ritsa soitteli seuraavana päivänä, että penikoiminen alkaisi kohta. Markku lupasi tulla katsomaan tapahtumaa, mutta tuli aloittaneeksi varpajaiset jo ennakkoon. Laitokselle Markku saapui reilusti synnytyksen jo päätyttyä, eikä häntä päästetty sisään tuoreen äidin toivomuksesta, eikä muutenkaan. Yöksi Markku sammui sairaalan pihan ruusupusikkoon. Aamulla hän kokoili jonkinlaisen häpeilyn tunnoissa pusikosta muutaman ruusun ja hoippui sisään naama turvoksissa. Mirkku oli pyöräyttänyt kutakuinkin terveen narttupennun, mitä ehkä pienenlaisen, kuulemma vähäinenkin tupakointi saattoi aiheuttaa sellaista. Markku ei saanut juuri sanaa suustaan, mutisi jotain ja laski ruusunrisut yöpöydälle. Lapsi oli ruma ja ryttyinen ja Markkua oksetti, mutta sisällä nyki jokin muukin. Hänestä oli tullut isä, ja se oli jotain, josta ei mainittu Korkeajännityksessä, eikä yksikään niistä äidin päältä nousseista viinapöhömiehistä ollut kertonut, miltä isänä olemisen pitäisi tuntua. Markku yritti huuhtoa oudon olon Xanoreilla ja Saaremaa-votkalla, mutta vatsassa tuntuva möykky ei sulanut. Kahden päivän jälkeen Markku palasi kotiin nartun ja pennun luo ja päätti lopettaa ryyppäämisen ja ryhtyä isäksi.
Isyys oli ruudukko. Työvoimatoimiston kaavakkeessa ruutuja ja sarakkeita täynnä epätoivoa herättäviä käsitteitä. Shakkia sossun virkailijoita vastaan, mustilla nappuloilla, säännöistä ei hajuakaan; puuttuva talonkirjaote – shakki. Toissakuussa selittämätön satasen tilillepano – matti. Kouluttamaton rakkikoira löysi edestään teräsverkkoaitaa, toimistojen tiilimuurit kuin rankkurin haavi, ristisanatehtävä, jossa on aina yksi ruutu liian vähän. Isyys oli sudoku hieroglyfeistä, arkielämä miehenmentävä halsteri. Vouti lohkoi työttömyyskorvauksenkin kuin näkkärin ja jakoi: mulle, sulle, mulle, mulle. Koirapuiston verkkoaitaukset isoille ja pienille koirille, kirppuiset rakit älkööt vaivautuko. Työnhaku lottoamista, pannaan koko kuponki ja tuplaus, kiitos. Ei voittoa. Arpiset rystyset ja tappeluissa sisäänpotkitut hampaat eivät herättäneet varsinaisesti luottamusta työnantajissa ja Markun tie kävi aina takaisin lähtöruutuun.
Ryttyinen pentu huusi ja kitisi, narttu hermoili vaikka se alkoi taas polttaa pilveä. Se kimitti, että oikea uros toisi sentään lihaa pöytään. Markku raivosi ja riuhtaisi alas astiakaapin ja isännöitsijä muisti tuoretta perhettä kolmannella ja viimeisellä varoituksella. Häätö vältettiin niukasti vetoamalla pentuun, mutta tuli tiettäväksi, että viisainta olisi alkaa jo keräillä banaanilaatikoita. Markku teki, mitä miehen täytyy tehdä ja lähti ryyppäämään, mutta palasi kotiin jo aamuyöstä työpaikka takataskussa.
Markun ensimmäinen ja ainoa työpaikka oli baaritutun kautta puhuttu rakennusapumiehen pesti ostoskeskuksen remonttityömaalla. Ihme kyllä, Markku oli maanantaina paikalla seitsemältä. Farkuissaan ja maihareissaan hän sulautui rakennusmiesten parakkiin kuin hajuvesi lihapulliin ja mestari katseli krapulan jälkipöhöistä Markkua pitkin nokkavarttaan. Antoi kuitenkin sorkkaraudan ja naulanrepijän ja pani putsaamaan muottilautoja nauloista, kakkosneloset, ykköskakkoset ja kakkoskuutoset eri taapeleihin, kahvitauko yhdeksältä, onko kysyttävää, töpinäksi sitten. Markku kiskoi hanskattomat kädet verillä ja tikuilla, ruhjoi sorkkarautaa aloittelijan ottein, naulanrepijää ei osannut käyttää ollenkaan. Kahvitauolla katseli kuivin suin, kun ei ollut tajunnut tuoda omia eväitä. Iltapäivällä mestari tuli tarkistamaan työn tulosta. Ensin ihmetteli hidasta vauhtia, sitten huusi väärin taapeloituja lankkuja, lopulta nauroi perseensä ristiin naulanrepijän käyttöä. Paikalle kerääntyi useampia kypäräpäitä masomaan Markun ähellystä. Lopulta mestari ärähti, tarttui repijään ja aikoi näyttää mallia, mutta Maakun rakkikoira heräsi, se ei päästänyt irti repijästä, kiskoi hampaat irvessä kuin luuta, rinki ympärillä nauroi. Mestari ällähti, päästi irti. Rakin luonto käski hyökkäykseen, naulanrepijä heilahti taakse ja eteen, mestarin poskiluuhun ja silmäkulmaan, veriroiske viuhahti punaisena kaarena betonisotkuiseen taapelintapaiseen. Mestari lysähti soraan kuin marionetti, jonka narut katkaistaan. Naulanrepijää edestakaisin heilutellen ja hampaitaan näytellen rakkikoira syöksyi ympärille kehiytyneen piirin läpi ja juoksi karkuun, pois, pois, siltarumpuun, aitojen taakse, jonnekin piiloon.
Markun juoksu katkesi jo kahden korttelin päähän, kun maija kiilasi eteen ja kaksi haalarivirkamiestä hyppäsi ulos, rumasti rähisten ja käskyttäen, rakentelivat valta-asemia aseidensa taakse. Siniset valot räköttivät silmiin niin kuin taskulamput kerrostalon takametsässä ja maahan-komento vääntyi Maakuksi, kehä sulkeutui ympärillä ja pakokauhu vaihtui punaiseen ja vihreään vihaan. Naulanrepijän kotkannokka laksahteli ja varsi humahti ilmassa, kun Markku tähtäsi lähintä haalarimiestä päähän tai sinne päin. Naurettavan lyhyt leimahdus, turta isku oikeaan reiteen, joka taittui oudosti alta. Vasta sitten tajunta rekisteröi valtavan pamauksen ja luunsirujen ja hermonriekaleiden räjähdyksenomaisen, verenpunaisen, kiljuvan tuskan hyökyaallon. Asfalttinen esirippu laskeutui Markun silmille ja pyyhki pehmeästi otsaa, joka vajosi maankuoren läpi mustiin.
Kuution tilavuus on sen sivujen tulo. Markulle valtio tarjosi kahdeksan vuotta ja kolme kuukautta betonikuutiota taposta ja taisi siinä olla virkamiehen väkivaltaista vastustamista ja muutakin. Kahden pisteen väliin suoralle vedetty jana käsittää kaikki päätepisteiden väliin jäävät suoran pisteet. Markun suora kulki auttamattomasti pisteeseen, jossa valtio kustansi hänelle reisiproteesin, johon sopi totutella Sörnäisten vankilan sellissä 227, kävelylenkin pituus 2πr, neljän vuodenajan valjut taivaat ristikkoikkunan takana. Voi sanoa, että Markku ei valinnut asiaa; tulipahan vain syntyneeksi vuokralaisen pentuna ja kulkeneeksi janansa pisteet matemaattisella vääjäämättömyydellä, kädet täynnä kuutioita eikä missään neliönmuotoista reikää.