Pohjanmeri. Hämärän samea tummanvihreys peittää koko näkymän. Ylhäältä kuvaan siilautuu hentoa valoa, alhaalla tummanvihreä häipyy kohti mustaa. Vasemmalta, kultaisen leikkauksen kohdalta, sameudessa alkaa hahmottua jotain. Tuo jokin lähestyy ja tuo mukanaan vaimeaa hurinaa, sähkömoottorin ääni. Esine ui läpi vihreyden ja se paljastuu sukellusveneeksi. Hiljaa huristen se lipuu kuvaan ja kuva kääntyy seuraamaan sukellusveneen ohimenoa. Alus on toisen maailmansodan aikainen ja sen tornissa on hakaristi.
Konehuone. Kaksi teräsverkolla suojattua hehkulamppua hohtaa koleaa hämärää. Sukellusveneen konehuone on täynnä öljyisenä kiiltäviä akseleita, vetopyöriä, venttiilejä ja paineputkia. Dieselmoottorit seisovat vaiti ja niitä käyttävät konemiehet pitelevät kiinni seinällä kulkevista putkista yhtä vaitonaisina kuin konekin ja katselevat veneen keulan suuntaan, välillä toisiaan vilkuillen. Vain sähkömoottori pitää hurinaa. Kuva lähtee etenemään aluksen kapeaa käytävää.
Konehuoneen kapeasta ovesta pääsemme miehistön punkkatiloihin. Myös makuutila on valaistu himmeästi. Punkat ovat tyhjillään, osa sijaamatta, kuin niistä olisi lähdetty äkkiä. Jossakin punkassa on huovan päälle leviteltynä kirjeitä ja kirjoitusvälineet. Sähkövalo himmenee ja kirkastuu jälleen. Kuva etenee käytävää eteenpäin ja ohittaa makuutilan ovena toimivan tumman verhon.
Verhon takaa avautuu näkymä komentohuoneeseen. Tila on valaistu punaisin lampuin, jotka piirtävät näkyviin karttapöydän, jonka ääressä navigaattori liikuttelee harppia ja viivainta. Seinustalla seisoo pari upseeria valmiina antamaan komentoja mikrofoneihin. Aluksen kapteeni seisoo korokkeella keskellä komentosiltaa ja katsoo periskooppiin. Hän luettelee saksankielisiä numeroita; suuntima 230. Perämies kääntää ruoria ja kuittaa uuden suuntiman. Kapteenin silmät ovat kuin liimatut periskooppiin. Miehistö ja upseerit ovat hiljaa kuin patsaat. Navigaattori pyyhkäisee nenänpäästään hikitipan ja pyöräyttää harpin uuteen pisteeseen. Kapteenin hartiat jännittyvät. ”Halt! Pitäkää kurssi,” hän komentaa terävästi, mutta vaimeaan ääneen. Perämies kuittaa. Pienessä kopissa komentosillan päädyssä istuva kuuntelija työntää päänsä ulos verhon takaa. Kuulokkeet päässään hän sanoo: ”Herr kapitän, se on nelimoottorinen”. ”Valmistakaa torpedot yksi ja neljä,” kapteeni sähähtää. Yksi upseereista kääntää seinällä olevasta kahvasta ja punainen hälytysvalo alkaa vilkkua koko aluksessa. Upseeri napsauttaa mikrofonin päälle ja toistaa siihen kapteenin käskyn. Toinen upseeri kääntyy ovenpielessä seisovaan pursimieheen päin. “Pankaa miehiin vauhtia, Graf!” Pursimies tekee nopean asennon: ”Käskystä, Herr Leutnant!” Pursimies syöksyy ovesta kohti keulaa.
Kuva seuraa pursimiestä, joka puikkelehtii ketterästi pitkin sukellusveneen kapeaa käytävää läpi punaisten vilkkuvalojen valaisemien upseerien messin ja kapyysin, jossa vaitelias kokki puristaa tiskialtaan reunaa ja seuraa ohittavaa aliupseeria katseellaan. Matalista väliovista kumartuen ja paineputkista tukea ottaen hän juoksee läpi miehistön ruokailutilan ja muljauttaa itsensä aluksen keulassa olevaan torpedohuoneeseen.
Torpedohuoneessa välkkyy punainen valo, joka vuorottelee kelmeän hehkulampun valon kanssa. Valojen läiskeessä sinkoilee kymmenkunta miestä, kukin omaa tehtäväänsä hoitaen. Torpedo kiskotaan seinällä olevasta telineestä torpedoputken suulla oleville kiskoille. Pursimies hoputtaa matruusia, joka paita hiestä märkänä kiertää sytytintä torpedon kärkeen, samalla kun toiset avaavat torpedoluukkua. Viritetty torpedo työnnetään luukkuun kiskoja pitkin ja miehet sulkevat luukun. Pursimies kääntyy katsomaan toista torpedokiskoa, jolla makaa edelleen torpedo. Taustalla kaksi miestä yrittää avata torpedoluukkua, mutta se on jumissa. “Mitä helvettiä te apinat sähläätte! Miksei nelosputki ole valmis,” karjuu pursimies. Nyt jo kolme miestä yrittää vääntää luukun kahvoja, mutta ne eivät liiku. Yksi miehistä tekee nopeasti asennontapaisen ja öhkii: “Herr Oberbootsmannsmaat, luukku on jumissa! Aivan kuin se olisi lukittu sisäpuolelta!” Kersantti työntää miehet syrjään ja kokeilee itse luukun kahvaa. Sama tulos – ei mitään liikettä. “Kenen vastuulla tämä luukku on,” pursimies mylvii. “Herr Oberbootsmannsmaat, luukku on Matrosenobergefreiter Graubnerin vastuulla,” matruusi vastaa vapiseva käsi ohimollaan. “Ja missä tämä Matrosenobergefreiter Graubner mahtaa piileskellä?” “En tiedä, Herr Oberbootsmannsmaat. Kukaan ei ole nähnyt häntä. Yritimme kyllä etsiä…” “Kirotut merilehmän sikiöt! Miten muka mies voi hävitä sukellusveneestä,” pursimies karjuu matruusin naamaan sylki pärskyen. Matruusi seisoo asennossa ja aukoo suutaan, mutta sieltä ei irtoa sanaakaan. “Mitä? Ettekö te osaa puhua?” Pursimies sivaltaa matruusia korvalliselle niin, että tämän hattu tipahtaa. Matruusi horjahtaa, mutta palaa takaisin asentoonsa, käsi ohimolla, ja änkyttää: “Herra pursimies… näyttää… näyttäisi kuitenkin siltä, kuin putki olisi vi-viritetty.” Pursimies kääntyy katsomaan kiskoilla makaavaa torpedoa, sitten suljettua torpedoluukkua. Samassa torpedohuoneen kovaäänisestä räsähtää metallinen ääni: “Valmistautukaa laukaisemaan putket yksi ja neljä!” Kaikki torpedohuoneessa jähmettyvät paikoilleen ja katsovat jumittunutta torpedoluukkua. Kuva leikkaa mustaan.
Kuuluu ähkivää ääntä. Nopeaa kahinaa. Lätinää. Metallinen, ahtaan tilan kylmän putkimainen kaiku. Huohottavaa hengitystä. Selvästi masturboinnin ääntä. Itseään tyydyttävä mies on lähestymässä huippua. Valaistus nousee hitaasti. Se on himmeänä metalliputken seinämää vasten kaatunut taskulamppu. Himmeä valotuikku maalaa torpedoputkessa makaavan miehen kasvot. Ne kiiltelevät hiestä ja vääristelevät kiihkosta, silmät kiinni. Metallisen vaimeasti kuuluu miehistön lyhyitä komentoja ja vastauksia, askeleita metallilattialla. Masturboivan miehen ähke muuttuu katkonaiseksi voihkimiseksi. Metallisen seinän vaimentamana kuuluu käsky: “Laukaiskaa putki yksi!” Kuuluu kolahduksia, kohinaa ja etenevää surinaa. Itsensätyydyttäjä on saavuttamaisillaan huipun. Luukun takaa kuuluu käsky: “Laukaiskaa putki neljä!” Masturboijan kurkusta kuuluu korinaa ja hän taipuu kaarelle.
Sameanvihreä hämäryys. Pohjanmeren pinta välppää laimean vaaleana yläpuolella. Viistosti kameraa kohti ui kiiltävän tummanharmaa, teräksinen sukellusvene, joka leikkaa hämärää vihreää kuin valtava fallos. Muutaman sekunnin ajan on täysin hiljaista. Sitten kuuluu meriveden vaimentama ja metalliputken kaiuttama, orgastinen karjahdus. Sukellusveneen keulan luukku aukeaa ja sylkee lähes kameraa kohti valkoisen, roiskehtivan kuplavanan. Kuplavana syöksyy kameran ohi ja ohikiitävän hetken näemme sen keulassa silmät kiinni etenevän ylimatruusi Graubnerin, jonka suusta tulee kuplavana ja vaimeaa, ohikiitävää ölinää.