Huudahdetaan kolmesti eläköön ja vedetään lemmikeille tötteröhatut pieniin päihän, Delirium Deli täyttää vuoden. Tarkkaa syntymäpäivää ei muista Hakosalokaan, mutta vuoden 2015 maaliskuun paikkeilla sivusto kai työntyi digitaalisesta synnyttimestä maailmanvaloon.
Sivusto syntyi kummaan aikaan. Aika raskasta erää tässä tunnutaan tarvottavan. Yhteiskuntamme ilmapiiri paskoutui vuodessa niin totaalisesti, että hetkittäin on todella, todella vaikea olla vaipumatta synkkyyteen ja kyynisyyteen kaiken sen epäempaattisuuden, vihan, ahneuden, pelon ja typeryyden edessä mikä ympärillä tuntuu vellovan. Ihmiset eivät voi nyt hyvin. Henkilökohtaisella tasolla elin ehkäpä toistaiseksi diipeimmän jakson elämässäni, tragedioiden laivanupotuspelilaudalla lähilaumani ruudukkoon kohtalo ampui turhan tiiviisti vakavia sairauksia, aivan suhteetonta kärsimystä & huonoja uutisia. Vuoteen mahtui yhteensä neljät hautajaiset ja aika monet itkut.
Mutta jotenkin, kaikesta huolimatta tai juuri sen kaiken takia, kulunut vuosi tuntuu merkitykselliseltä ja arvokkaalta. Se on näyttänyt minulle kuinka käsittämättömän vahvoja ihmiset voivat olla, miten ne nousevat sängystä ylös, eivätkä päästä edes hymyä ja naurua karkaamaan yhtään mihinkään, vaikka rakkaimmat riistetään luota liian aikaisin, kipu yltyy ja matot vedetään alta. Se on näyttänyt kuinka hauras ja rajallinen tämä lihallinen olemassaolo oikeasti on. Ja ennen kaikkea se on alleviivannut ja pakottanut tajuamaan, ymmärtämään ja uskomaan, että me olemme täällä ainoastaan toisiamme varten. Kaikki muu on fuulaa.
Se tuntuu unohtuvan välillä liiankin helposti, mutta me ihmiset olemme toisistamme tehtyjä. Kun menetämme läheisen, menetämme osan itsestämme. Mutta kun jaamme ajatuksiamme ja kokemuksiamme, olipa keinona teksti, musiikki, elokuva, kissavideo tai aivan vain kupin äärellä tupina ja jutustelu, me laajenemme toistemme olemuksiin, muutamme ja muutumme itse.
Kun ystäväni Ekin viimeiset hetken lähenivät vääjäämättömästi syöpäkasvin levittäessä juuristoaan sen kehossa, se ei lamaantunut eikä jäänyt istumaan hiljaa. Päinvastoin, se oli täynnä luomisen vimmaa. Se kirjoitti, soitti, sävelsi, sanoitti, levytti ja sääti, aivan viimeiseen päiväänsä 31.3. saakka, kivuista huolimatta. Se teki sen meidän muiden vuoksi, se halusi jättää meille perinnöksi jotain kaunista ja innostavaa.
Se Ekin luomisen vimma synnytti laulujen lisäksi ystäväpiirissämme aivan sanomattoman hienoja ja syviä asioita. Yhdessä tekemistä. Sellaisia hetkiä, että ne eivät ikinä unohdu. Hetkiä, jotka herättivät ja muuttivat ihmisiä pysyvästi. Ja ne jutut mitä se teki, tulevat resonoimaan vielä kauan, liikuttamaan ihmisiä ja vaikuttamaan monin eri tavoin.
Eki oli ainoa, jolle olin näyttänyt romaanikäsikirjoituksiani ja lyhyempiä tekstejäni. Se luki niitä sairaalassakin ja antoi palautetta, käski puskemaan eteenpäin. Jos saa terminaalipotilaan nauramaan, niin kaipa se on vain uskottava, että jotain arvoa sillä omallakin tekemisellä voi olla. Sen jälkeen rohkaistuin heittämään tekstejä muillekin testiluettaviksi, jopa esittämään niitä pariin otteeseen kännissä. Lopulta päätin ottaa toiminnan miehestä mallia, väsätä tämän saitin ja pyytää muitakin mukaan.
Tekstin tuottaminen ja kaikenlaisen taiteen ja kulttuurin kuluttaminen on hyvinkin lohdullista. Sen avulla on mahdollista nousta näkemään koko raivoavankaunis aallokko, silloinkin kun kyntää oman aaltonsa pohjaa. Sen avulla voi muistaa, että hyviäkin päiviä tulee, ja menee. Voi nauraa ja itkeä ja ymmärtää. Ja ennen kaikkea muistaa, että ei ole yksin täällä ja että hommilla on merkitystä.
Näin tuli määrämittaansa pääkirjoitus. Ehkä jotenkin tragikoomisen syvälliseksi se lipsahti, kun ottaa lukuun, että suurin osa täällä julkaistuista jutuista liittyy eritteisiin ja krapulaan. Nostan tässä loiventavan maljan itsekseni Delirium Delin ensimmäiselle vuodelle, lukijoille, kanssakirjoittelijoille, sarjakuvapiirtäjällemme ja musantekijällemme. Ja Ekille, Mikolle, Leenalle ja Jussille ja kaikille muille jotka vaihtoivat maisemaa. Kiitos kun kävitte ja jätitte sormenjälkenne sielunpintaan, me jatketaan nyt tästä. Cheers!
Ps. Olin aikeissa päättää tekstin Ekin kirjoittamaan Hobo News -orkesterin biisiin Vihdoin olen vapaa, mutta jotenkin tämä seuraava tuntuu sopivammalta juuri nyt.