Tietoa


Tekijöille ja lukijoille ilmainen Delirium Deli tarjoilee kasvavan kattauksen novelleja, artikkeleita, sarjakuvia sekä audiovisuaalisia annoksia. Päätehtävämme on suomenkielisen, tummasävyisen lyhytproosan ja pohjoisen psykedelian kerääminen ja levittäminen.

DELIRIUM DELI on alkuvuodesta 2015 alkaen toiminut, semidemokraattinen, poikkitaiteellinen vertaistukiryhmä luoville tekijöille. Epäsäännöllisen nettijulkaisutoiminnan lisäksi ryhmän toimintaan kuuluu jäsenten kirjoitusten oikolukua ja kritiikkiä, yhteisartikkeleiden laatimista, satunnaista ilmaisjakelupainotuotteiden julkaisua, riemukkaita ryhmämatkoja sekä tissuttelua Kallion kuppiloissa.

DELIRIUMDELI.COM on riippumaton ja sponsoroimaton nettikokoelma, jota kasataan lähinnä siksi, että saa baarissa sanoa mimmeille, että on kirjoittaja eikä nyt vaikka työtön. Sisällön pääpainotus on lyhytproosassa, mutta emme kaihda keinoja. Novellien ja muun proosan lisäksi maistelumenussa osallistuvaa amatöörijournalismia, sarjakuvia, musiikkia ja muuta audiovisuaalista materiaalia.

Bunkkeri-eno, Sini Tikka ja Make Sund yhteiskuvassa kesällä 2015

Keittiössä talkoilee joukkio hyvien puolella pelaavia ihmisiä. Henkilökunta koostuu hipeistä, mainosalan duunareista, päihdeongelmaisista, taiteilijoista ja yhdestä hämärästä virolaisesta. Tämänhetkisestä tekijäkokoonpanosta puolet on Inarista lähtöisin, tiedä sitten miksi.

KIINNOSTUKSEN KOHTEITA: tummasävyinen lyhytproosa • psykedelian eri muodot • ankeus, kökköys, epäonnistumiset, epämuodikkuus • Lappi, Kainuu, Kallio, suomen syrjäseudut • autiotalosta löytyneet, kostuneet pornolehdet • kaikki vähän kumma, outo, karkeakin • muuntuneet tajunnantilat • päihteet & ongelmat • ongelmien & rappion haitallinen romantisointi • karhukaiset, lepakot, lentokyvyttömät linnut • maaseutu, maalaiserotiikka Rauno Vatvosen hengessä • historia & menneet ajat • lyriikka • outsider-taide, abstrakti ekspressionismi, romantiikka • sarjakuvat tyyliin vaikka Borgtron, Rytöhonka • alakulttuurit, Internet • yhteiskunnan kipupisteet • spekulatiivinen fiktio • ulkopuolisuus & syrjäytyminen • matkakertomukset, jos ne ovat tarpeeksi ankeita • diipit jutut • kissakuvat ja -videot • psykososialistiset kokeilut • 90-luvun black metal ja 90-luvun lama (ainoa oikea lama) • 60-70-lukujen estetiikka • visuaalit, video, musiikki


Bunkkeri-eno
Bunkkeri-enon julkaisut

Bunkkeri-eno, vastaava päätoimittaja. Hieman turhan hyvin omissa oloissaan viihtyvä aistiva massa, jonka kurkistuspiste avautui vajaa neljä vuosikymmentä sitten. Ivalojoen deltan endeeminen laji. Päivisin mainonnan lisko- ja palkoihmisten palveluksessa, öisin kirjoitusta hilseilevä kaali.
Tyylit ja lajit: maaginen realismi, spefi | novelli, artikkeli
Aiheet: synkkyydet, ankeudet, syrjäytyminen, sisäavaruus, puujalkavitsit

Make Sund
Make Sundin julkaisut

Make Sund on mainosmaailman mieshuora ja keskipitkän linjan antisankari. Make Sund on lyhyen proosan sivaltava piiskatykki, jonka piipussa on aina enintään yksi ammus. Make Sund räkyttää poterosta ja jos politrukki pakottaa etenemään, Make etenee lyhyin syöksyin, sillä se ei jaksa pitkiä matkoja.
Tyylit ja lajit: kainuulainen realismi | novelli, artikkeli
Aiheet: työväenluokka, syrjäytyminen & muut sosiaaliset ongelmat, historialliset tunnelmakuvaukset

R. von Tikka
R von Tikan sarjakuvat

R. von Tikka on liian mystinen jätkä kirjoittaakseen esittelytekstejä itsestään. Delirium Deli julkaisee kahta von Tikan piirtämää sarjakuvaa: Pallopäiden planeettaa ja Von Tikka -nimikkosarjakuvaa.
Tyylit ja lajit: strippi, kokeellinen | sarjakuva
Aiheet: sosiaalitapaukset, elämä, selittämättä jäävät asiat

Solarman Storms
Solarman Stormsin musiikkia

Solarman Storms on entinen neuvosto-virolainen balettitanssija, nykyinen jossain Eestin landella piilotteleva analogisten syntetisaattoreiden erikoisukko ja avoimen veden uimamaisteri. Blogin virallinen äänimaisemamaalari ja av-avustaja.
Tyylit ja lajit: techno, dub, ambient | analogiset syntetisaattorit
Aiheet: juhlinta, hulluus, maailman kauneus

Sini Tikka
Sini Tikan julkaisut

Sini Tikka on melankoliaan taipuvainen, mutta aina eteeristä hymyä kantava lauman lyyrinen savolaislisäys. Fanittaa Eeva-Liisa Mannerta, villasukkia ja syksyjä.
Tyylit ja lajit: lyriikka, lyyrinen proosa | runo, novellit
Aiheet: luonto, symboliikka, mytologiat, ihmismieli sekä historian pienet outoudet.

Potretti Raido
Raido – Ei julkaisuja

Raido, tuo punk-estetiikkaan ja baariolosuhteisiin mieltynyt Kallion ihmistorpedo vastaa yhteiskuntakriittisestä angstailusta ja journalistisesta metodista. Tai vastaisi jos selvenisi edes hetkeksi.
Tyylit ja lajit: happoinen proosa  | runo, novellit
Aiheet: rotat, päihteet ja sosiaaliset ongelmat

En mie jaksanu lukia niitä.Piia

Mahtavaa kieltä, eläviä kuvauksia ja suloisuutta, mitä en olettanut löytäväni kaikkien niiden kakomisrefleksien jälkeen.
– Maria

Mielettömän hyviä juttuja. Sinä oot niin lahjakas kirjottaja.
– Päätoimittajan äiti

Kuin Oivariini ilman aidon voin makua.
– Jouko

Nauratti ensin, mutta sitten tunsin syyllisyyttä.
– Hanna

Haista vittu ja kuole hitaasti.
– Villemi

Mestariteos! Kulttuuriteko!! Jonkun pitäisi ojentaa tekijälle kimppu ruusuja…
– Turjake

(974 vierailua, 1 vierailua tänään)