Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa
Maaria Leinonen – Tätä metsää rakastan

Delirium Delin henkilökunnan perinteikäs keväinen eräretki suuntautui tällä kertaa Helsingin Kruunuvuoreen. Halusimme todistaa, että aivan kaupungin kainalostakin voi löytyä voimaannuttavia luontoelämyksiä ja mahdollisuus virkistäytyä kalastuksen merkeissä.

Kalastusfaktat: Kruunuvuorenselkä

SAALISLAJIT

meritaimen, kuha, siika, lohi, silakka, ahven, hauki, valokuvausta harrastavat hippitytöt

SIJAINTI

Helsinki. Bussilla 88 pääsee lähistölle. Herttoniemen metroasemalta jalkaisin n. 5 kilometriä vaihtelevassa maastossa.

VARUSTEET

mato-onki, pohjaonki siialle, koukkulitka silakalle, lusikkauistimet lohikaloille, kaasunaamari ja suojahaalarit

PALVELUT JA MAJOITTUMINEN

Herttoniemestä löytyy S-market, kalastustarvikeliike ja lähibaari. Majoittua voi teltassa, autiotalossa tai siltarummussa.

Kruunuvuori sijaitsee linnuntietä vain noin kolmen kilometrin päässä Kauppatorilta, mutta käytännössä matkaa tulee enemmän jos käytettävissä ei ole venettä. Latasimme keskipäivän tienoilla Make Sundin, Bunkkeri-enon sekä hieman darraisen Raidon itään kulkevaan metroon. Varmuuden vuoksi pakkasimme mukaan kaksi 190-senttistä puoluetoveria, Mursun ja Nimimerkki ”Pakasen”, sillä itäisen Helsingin metsissä vastaan voi tulla arvaamattomia lähiönuoria, joihin karhunkarkottimet eivät tehoa.

Varastettuamme Paavo Arhinmäen silmän välttäessä hänen vaalikojultaan pari pakettia Ruispaloja ja tehtyämme nestemäiset eväsostokset Herttoniemen S-marketissa, havaitsimme, että meillä ei ole enää bussirahaa. Päätimme patikoida. Ilma siirtymään oli mitä mainioin, joskin kolea ja harmaa.

Viiden kilometrin marssi sai Mursun moottorin hieman hyytymään ja pientä kapinamielialaakin oli havaittavissa. Kiivasluonteinen Make Sund menetti hermonsa nuriseviin joukkuetovereihin ja hiihti matkasta ison siivun muusta porukasta erillään. Lopulta Herttoniemen miellyttävä miljöö kuitenkin ryömi ihojen alle ja alkoi ylentää mieliä. Bongasimme matkalla paikallisfaunasta mm. kuolleen lokin.

Pääsimme hämmästelemään kommunistien bilepaikkana tunnettua Kruunuvuorenrannan huvila-aluetta, jonka kurittomat lättähatut olivat saattaneet surkeaan kuntoon ikkunansärkemisellä ja graffiteilla. Nykynuoriso tulisi pitää sisätiloissa, vaikkapa jonkinlaisissa valvotuissa kasvatuslaitoksissa kunnes yksilöt saavuttavat kypsän iän ja tasapainoisen luonteen. Kruunuvuoren aarniometsästä löysimme myös hienon lammen, jonka vesi oli yhtä mustaa kuin Immortalin biisi Blacker than Darkness.

Viimein saavuimme meren rantaan ja loihimme asennon kallionhyllylle. Kruunuvuorenselän ylitse pystyi tähyämään Katajanokalle ja Mustikkamaalle. Oli vinhaa olla niin lähellä urbaania sykettä, mutta kuitenkin erätunnelmissa. Nimimerkki ”Pakanen” innostui aarniometsässä ääntelevistä hippitytöistä, mutta emme saaneet näköhavaintoa vahvempaa kontaktia aikaiseksi. Jouduimme ikäväksemme jättämään asentomme, sillä Mursun onki tarttui pohjaan. Ranta oli liian matala kalastukseen.

Jatkoimme tutkimusmatkaamme etelään, Laajasaloa kohti. Vuoriston ylitettyämme löysimmekin mitä elähdyttävimmän alueen ja mikä hienointa, pitkän betonilaiturin, jota pitkin pääsisimme paremmille apajille. Murtauduimme verkkoaidan läpi välittämättä pääsy kielletty -kylteistä, sillä säännöt eivät koske meitä, sillä me olemme me.

Totisesti, pitkän talven ja sisätiloissa kyhnimisen jälkeen sitä vuosi vuoden jälkeenkin oikein hämmästyy sitä lapsenomaista iloa kun kevään ensiretken tunnelma viriää sieluun, sitä on aina kuin talvivasikka ensilaitumella. Sitä muistaa taas, että tästä, tästä tässä hommassa on kyse. Raikas ulkoilma. Eläimet. Ystävät ympärillä.

Kiire unohtuu. Majesteettinen luonto pienentää, tekee nöyräksi, mykistää yhteyteensä. Ikiaikainen metsästäjä-keräilijän elämäntavan harmoninen ja kunnioittava suhde elämää antavaa Äiti maata kohtaan palaa aistimusten piiriin. Mieli virittyy romantiikan runoilijoiden henkeen. Lainatkaamme Byronia: ”Are not the mountains, waves, and skies, a part / Of me and of my soul, as I of them?”

Meriviima veti ukot sitä myöten kohmeeseen, että vain Mursu ja Make Sund saivat onget veteen. Muu joukkio keskittyi painautumaan toisiaan vasten tuulensuojaan metallisen kojun seinämälle. Emme uskaltaneet tehdä nuotiota maaperän ja luultavasti koko laiturinkin ollessa polttoöljyn kyllästämä, joten järsimme juoksevan rään maustamat eväsmakkaramme kylminä suoraan paketista.

Taiteen, kulttuurin ja loppuunkäytettyjen keinovaginoiden keräilyn ohella urheilua intomielisesti harrastava Raido koetti vetää hytisevälle ryhmälle paleokuntopiirin lämmikkeeksi. Mursu kipeytti neljännellä vaikeutetulla etunojapunnerruksella ranteensa, jonka se oli telonut aiemmin liian rajulla nyrkiniskulla lahtelaisessa yökerhossa. Raido itse onnistui sumokyykkäämällä penkki harteillaan ärsyttämään sekä niskansa jumiin että Nimimerkki ”Pakasen”, jonka mielestä koko touhu oli ”ihan vitun ärsyttävän näköstä”.

Koli ja kansallisromantiikka on niin passé! Kapitalistinen realismi on tulevaisuuden tyyli ja se on täällä jo tänään! Klikkaa ja koe 360-asteinen panoraamataltiointi! (avautuu uuteen välilehteen)

Laukaise panoraama

Geiger-mittarien rätinästä päättelimme, että ionsoivalle säteilylle altistumisemme turvallinen suoja-aika alkoi tulla vastaan ja oli niin perkeleen kylmäkin, että haikein mielin päätimme jättää Edenimme ja vetäytyä takaisin sivistyksen pariin.

Tällä reissulla Ahti ei suonut antejaan, vaikka yritystä piisasi. Se oli hienoinen harmi, sillä olimme varustautuneet sitruunapippurilla, foliolla ja joditableteilla ja odotimme kovasti pääsevämme maistelemaan maailman saastuneimman meren herkkuja. Tiesittekö muuten, että Puolan ja Venäjän fosforipäästöjen, Pietarin alueen viemärijätteiden, raskasmetallien, Tanskan ja Saksan maatalouden ravinteiden ja muun paskan lisäksi Itämereen on upotettu toisen maailmansodan jälkeen satoja tuhansia tonneja kemiallisia aseita? Hyvä ihmisten joukkue!

Tämä kansa on yhtä hyvä kuin sille annettu maa on hyvä.
Riemuitkaa tästä kauniista maasta, sanoo Herra.
Lassi Heikkilä: Suomi (1959)

Tekstit: Bunkkeri-eno, Make Sund
Kuvat: Nimimerkki ”Pakanen”, Mursu, Make Sund
Lähteet: Chemsea.eu
Lainaukset: Maaria Leinonen Tätä metsää rakastan, Lordi Byron Childe Harold’s Pilgrimage (1812), Lassi Heikkilä Suomi (1959)