Minua pohdituttaa silloin tällöin, yleensä ennen nukahtamista tai sitten pitkässä, kuumassa suihkussa, että mitä jos ihmiset tai miksipä ei eläimetkin, saisivat päättää ominaisuutensa ennen ihmiseksi- tai eläimeksituloaan. Että jossain ilmentymättömissä olisi jokin rajatarkistuspiste tai konttori, johon ilmentyväksi pyrkivä tulisi ja ruksisi kaavakkeeseen tai hakemukseen, että
Haluaisin ryhtyä: [ ] Ihmiseksi [ ] Raakuksi [ ] Kilpikonnaksi [ x ] Mulkosilmäiseksi vesikirpuksi [ ] Aurinkoleijonaksi [ ] Tauskiksi Tauskin paikalle
Tietysti kaavake olisi hyvin, hyvin pitkä, sillä siinä täytyisi luetella vaihtoehtoina kaikki luomakunnan olemisen tavat. Ja todennäköisesti universumeissa on valtava määrä maailmoja, joissa voi olla valtavan monilla tavoilla. Joo, se olisi pitkä kaavake se.
Saisiko lajin lisäksi muita ominaisuuksia päättää ennalta? Mitä? Haluanko olla naarasdelfiini vaiko urosdelfiini? Entä suuri uros vai pieni uros? Haluanko syntyä favelaan vai palatsiin? Kambrikaudelle, tämän viikon torstai-iltapäivään vai tähtimatkailuaikaan? Näkyvän valon maailmaan vai Fis.Indigo-astraalitasolle? Kaavakkeet leviävät käsiin!
Entä jos ilmentymistoimiston vastuualue ei rajoitukaan vain hiilipohjaisiin tai edes elämällisiin olemisen tapoihin. Jos vaikkapa laulu tai runo tai poliittinen idea kulkisi samaa kautta kun se tahtoisi ilmentyä jonnekin. Miettikää mikä byrokraattinen haaste. Jos muutaman sadantuhannen suomalaisen asumistukitietoja ei saada pidettyä järjestyksessä, niin miten sitten kaikkien olevaisten ja ilmiöiden olemassaoloa voisi pitää oorningissa?
Olisiko se edes kovin hyvä järjestelmä sellainen? Ehkä siitä kaikesta monimutkaisuudesta seuraa, että kaikki ilmentyväksi pyrkivät eivät saakaan valita muotoaan – ehkä ne vain täyttävät ilmentymislupa-anomuksen ja virkailijoiden käsiteltyä sen yksinkertaisesti vain huomaavat sitten olevansa jykevärakenteinen poni Irlannissa, kuplivaa hometta jossain tuntemattomassa tähtijärjestelmässä, spontaani humalainen laulunluritelma jonkin tavernan lannantuoksuisessa ilmassa tai neontetra kiinalaisen teinin muoviseen avaimenperään suljettuna ja koettavat sitten tulla parhaansa mukaan toimeen sen asian kanssa.
Ehkä ilmentyväksi pyrkivien toimisto on kaoottinen ja ruuhkautunut ja lamppu on palanut ja tiskin lasi hajonnut ja ilmentyväksi tahtovat vähät välittävät vuoronumerolapuista – rypistyksenkumoajilla suoristettuna tai ei – ja vain rynnivät summissa jonkinlaisiin putkiin tai portaisiin tai portteihin tai portaaleihin, jotka kaikki johtavat erilaisiin olemisen muotoihin. Ehkä tämä näkymättömistä alkanut rynniminen ja tuuppiminen ja kisailu jää päälle ja jatkuu sitten vielä tässä maailmassakin, lajit ja yksilöt ja ideat ottavat toisistaan mittaa ja pyrkivät olemaan olemassa omalla tavallaan pitempään ja paremmin kuin muut, vaikka sitten muiden kustannuksella.
Ehkä moni huomaa putkahdettuaan kyynärpäätaktiikan avulla portaalista kihomadoksi, perussuomalaisuudeksi tai Nalle Wahlroosiksi, että hitto, ei tämä olekaan kovin kaksinen olemisen muoto tämä. Alkaa sitten keljuilla ja tehdä kiusaa toisille, katkera.
Paikkoja on ehkä paljon, mutta lopulta rajatusti. Ehkä Elämä, jonka perusliiketoimintamalli perustuu ilmentymiseen ei edes pysty päättämään, että seuraavaksipa synnytän oranssin sarvikuonon jos ilmentymistoimiston byrokraatit torppaavat lupahakemuksen liitteenpuutteessa tai jonkin säännöstön vastaisena. Siinä on jotain samaa kuin siinä, että minä en pysty itse päättämään mitä ajattelisin seuraavaksi. Ennen kuin ajatukseni putkahtavat näkyviin, kenen vastuulla on tehdä ilmentymisen päätös, myöntää lupa mitä sieltä saa seuraavaksi tulla? Ja millä helvetin oikeudella!