Vuonna 1982 Jouko Turkka valittiin Teatterikorkeakoulun rehtoriksi. Lähes, muttei täysin samanaikaisesti eräällä toisella paikkakunnalla autoasentaja ja valtuutettu Lada-korjaaja Eljas Matikainen kiristi Lada 1200 L:n viimeisen kansipultin niin tiukalle, että se napsahti poikki heleästi kilahtaen. Jouko Turkka lienee pitänyt kiitospuheen, mutta me keskitymme Matikaiseen, joka noitua rouhasi. Nyt oli vaihdettava uusi kansipultti ja minkälainen homma siinäkin olisi ja hyvä jos ei kansikin vääntynyt. Matikainen rauhoitteli hermojärjestelmäänsä polttamalla vihreän nortin. Verstaan nurkassa rasvanahoin lähmitty radio luritteli tilanteeseen melko sopimatonta Junnu Vainion Panaman konsulia ja Matikainen kyhni niskaansa. Lopultakaan ei pyhittänyt muu kuin alkaa avata ehjiä kansipultteja. Heti ensimmäisen kohdalla tuli kuitenkin ongelma: pultti ei auennut. Ei ätvähtänytkään. Matikainen kokeili seuraavaa, mutta sekin oli kuin hitsattu paikalleen. Matikainen kokeili vielä jokaista seitsemää muuta kansipulttia, mutta jokainen niistä oli peruuttamattoman tuntuisessa jumissa.

Mitä tämä merkitsi? Matikainen oli itse kiristänyt pultit vasta hetki sitten ja vieläpä momenttiavaimella. Matikaisella sytytti: momenttiavaimen täytyi olla viallinen tai liian kireälle säädetty! Hän katsoi momenttiavaimen asteikkoa ja eiköhän vain: momentti oli säädetty tuhanteen kiloon. Matikainen ällistyi lähes veltoksi. Tuhanteen! Kansipultit olisi pitänyt kiristää kymmeneen kiloon! Eikähän Matikaisen momenttiavainta edes olisi pitänyt saada säädettyä kuin kahdenkymmenen kilon tietämille. Vastikään oli Bahcon edustaja käynyt tyrkyttelemässä älyttömän hintaista momenttiavainta, jolla olisi päässyt sataan kiloon. Mutta tuhat! Eihän tällaisen pitänyt olla edes mahdollista. Ja vaikka olisikin, niin miten Matikainen olisi muka jaksanut vääntää pultit niin kireälle? Miten ne – viimeistä lukuunottamatta – olivat kestäneet tuollaisen diabolisen voiman? Ei edes Matikaisen vasemmistolaisuuteen taipunut mieli ollut halukas uskomaan, että Neuvostoliitto pystyisi toimittamaan tuonlaatuista terästä. Asiaa ei kuitenkaan voinut jäädä vatvomaan kauemmaksi aikaa, sillä kansi oli saatava auki ja katkennut pultti vaihdettua keinolla millä hyvänsä, tai auton tuonut asiakas saattaisi nostaa asiasta ties minkälaisen äläkän. Muutenkin oli mennyt jo asiakkaita Kostolan Lassille.

Matikainen pelkäsi pahoin, että myös paineilmaväännin saattaisi pettää, mutta kokeili sitä kuitenkin. Tuloksetta. Hallin katon loisteputkilamppu vain rätsähteli ilkikurisesti. Oli otettava käyttöön järeät aseet. Matikainen rakenteli hylsystä, ½ tuuman sovitinkappaleesta, räikästä ja puolen metrin teräsputkesta vääntimen, jonka rapsakasti 70-senttisessä varressa vipuvoimaa pitäisi riittää. Matikainen asetti hylsyn paikalleen ja väänsi – ei tulosta. Matikainen väänsi kovempaa, koko rouhean metallimiehisen yläruppinsa voimalla – ei minkäänlaista liikettä. Levättyään hetken Matikainen vaihtoi puolen metrin teräsputken hieman yli metriseen. Vaikka hän ähki ja hikoili ja otti jaloillaan tukea seinästä, ei pultti hievahtanutkaan, vaikka vääntimen teräsputki taittui jo lopulta luokille. Matikainen kirosi ja sytytti tupakan. Seinäkalenterissa paljasrintainen tyttö istui Barumin rengaspinon päällä jalat harallaan, peitteli haarovälin karvatupsua vain puolittain lakanan kulmalla ja katseli Matikaista ehkä himoiten, joskin ehkä enemmänkin epäillen. Matikainen ei kuitenkaan ollut niitä miehiä, jotka lannistuvat epäilevistä katseista tai paljon muustakaan. Hän otti 12 millimetrin hylsyn ja hitsasi sen kiinni rautakankeen. Rautakangen toiseen päähän hän hitsasi vielä kaksimetrisen jatkovarren pihalta hakemastaan romuteräspalkista. Matikainen ei ollut leuhkuuteen taipuvainen, mutta uskalsi tällä kertaa melko varmasti sanoa, että hänen rasvaisissa käsissään oli kenties kaikkien aikojen tehokkain kiintoavain. Hän asetti työkalun paikalleen ja hitsasi sen varmuuden vuoksi parilla roiskaisulla avattavaan pulttiin. Sitten hän ripusti mahtivääntimensä varren hinausköydellä hallin kattopalkkiin. Kun hän oli tyytyväinen asetteluun, Matikainen kokeili työntää vartta. Mitään ei tapahtunut. Matikainen työnsi kovempaa, hartia edellä. Ei edelleenkään mitään. Matikainen seisoi hetken paikallaan ja huohotti. Sitten, kuin yllätysiskua tavoitellen hän juoksi täydellä voimalla päin vääntimen päätä ja heittäytyi sitä päin koko kahdeksankymmenenkuuden kilon painollaan niin, että olkavarsi rutisi, mutta jälleen oli tuloksena vesiperä. Vain olkapäähän sattui ja Lada huojahteli vienosti nitkuvilla jousillaan puolelta toiselle. Matikainen noukki väpäjävin käsin askista nortin, jonka imeskeli posket lintallaan, siltä seisomalta. Sitten hän sytytti vielä toisen, jonka tupsautteli hallin lattiaa edestaas harppoen. Hommaa ei kertakaikkiaan voinut jättää enää kesken! Pyydäpä tännekin sitten vielä joku avuksi naureskelemaan ja ihmettelemään. Jos ne pultit oli kerran tullut kiristetyksi, niin olihan ne, jukoliste, saatava avattuakin. Matikainen raahasi pihalta toisenkin teräspalkin ja hitsasi sen vääntimen lisäjatkeeksi. Varresta tuli liki kuuden metrin mittainen kollostus ja se ylsi ulos verstaan alumiinipeltisestä liukuovesta. Matikainen lontsi pihalle ja pörskäytteli traktorinsa käyntiin ja ajoi sen keulan väännintä vasten. Hän otti vielä Gambina-pullon vetoiset henkoset nortistaan, polki dieselkoneeseen kierroksia ja nosti kytkintä. Vääntimen varsi taipui ja taipui ja Massey-Ferguson ulvoi ja lopulta pultti avautui kirskahtaen.

Eljas Matikainen ei voinut tietää, että sinnikkyydellään ja järjellisyyden rajat ylittävällä kiintoavaimellaan hän ei tullut avanneeksi vain tiukkaan juuttunutta Lada 1200 L -henkilöauton kansipulttia, vaan myös jonkinlaisen virtauskanavan, jota pitkin synkeä Pahuus ja perkeleellinen Synkkyys pääsivät tunkeutumaan Telluksen pinnalle itsensä Helvetin syövereistä ja tulijärvistä. Hiljaisesti sihisten ne pyörteilivät kaikkiin maailmankolkkiin ja jo hetken kuluttua julistettiin Falklandin ja Libanonin sodat. Vielä samana kesänä Suomen merialueilta löydettiin kellumasta myrkkytynnyreitä ja Pan Amin lento Louisianassa tippui ja vei mukanaan 146 ihmishenkeä. Pahuus levisi yhä laajemmalle ja Irak ja Iran sotivat ja Afganistanissa tiputettiin pommeja ja neuvostokoptereita. Synkkyys lonkeroitui ihmisten aivoihin siinä missä karvalakit häipyivät. Rahamarkkinoita vapautettiin säännöstelystä, Urpo Leppäsestä tuli työministeri ja Chernobylin ydinvoimala räjähti. Television neonpurkaukset sulattivat tottumattomat aivot muodottomiksi muovisotilaiksi ja työväentaloja purettiin dynaamisen tulevaisuuden tieltä. Rahattomille annettiin lainaa ja kansallisomaisuus pakattiin muovipusseihin, kaikkien velat ja saatavat annettiin hyväntahdon eleenä amerikkalaiselle luottoluokittajalle. Ja miten kävi Matikaisen? Ihmiset eivät enää ostaneet Ladoja ja Eljas Matikainen suistui konkurssiin ja kuoli verensyöksyyn, kun keuhkosyöpäkasvain lopulta kasvoi läpi keuhkopussista aorttaan.