Pubin ovi revähtää auki kuin sadan käden selaaman pornolehden kansi, vaivattomasti, saranapuolen herkänluja niittaus rapsahtaen. Karppinen astaltaa ulos hikimärkään yöhön, mutta matala kynnys pörhistäytyy selkätanaan niin, että illan pitkän kalja- ja kusilammikoissa lionnut, paikantajunsa menettänyt kenkäruojut ei osaa yli. Karppinen nurjahtaa lenseän rullaavasta rytmistään ja kämmenet läimäävät peilityveneen asfalttiin miehen hojeltuessa hengenhajun päähän maaemän kivipalttoosta. Kirppuna kirpoaa kuitenkin Karppinen takaisin patiiniensa varaan ja pyyhkäisee pehmeistä kämmenistään hiekanmurut ja itsekseen naurahtaen hulmauttaa niskastaan sivullisten tuomaroivat katseet.

Kallion yössä välhyävät sinivuokot ja suurpainenatrium, keltavaahtoisena valuvat porttikongit tyrkkyvät tungetellen ohi matavan kadun kainaloon. Karppinen suoristaa ruotonsa ja astuu alamäkeen. Karhupuiston kulmalla kukan tuoksua kirsuunsa tohistellut laskuhumala rientää kääräisemään kätensä toverillisesti Karppisen hartian yli ja änkeytyy saatille, askeleensa yhtämittaan sovitellen.

Aamuyö rapisee ja vinkuu Ässänpuiston istutuksissa, säntäilee kolosta koloon kuin kuka tahansa kalliolainen. Puiston penkillä hiljalleen havisevien lehtien alla kohoilee väsähtäneen sisäavaruusmatkailijan henki ja rinteen alla liplattelee Hämeentietä yökerhoihin soljuvien tyttöryhmien naurua. Karppisen kenkärajat liippovat kotikadun pengerryksen vielä auringonlämpöä henkäävään kivirintaan.

Kallio maalaa taivaan hennolla sinipunalla Karppisen aamuhämärästä kotimatkasta haaleasti muistettavan taulun, jonka kehystää katukuilun pastellinvaaleaksi rapattuihin seiniin. Teräsportin pieleen se kiepauttaa punaisella spraymaalikoukerolla signeerauksen: Punk is not yet.