Yhtenä erityisen kirpeänä pakkasiltana Matleena tuli pirttiin, kapisteli lunta kippurakärkisistään ja tokaisi posket kylmästä punoittaen:
– Kyllä se ois meillekin hyyssikkä laitettava!
Pirtin penkillä kapustaa veistelevä Aukusti mulkaisi Matleenaa ja jatkoi sitten vuoleskeluaan. – Vai hyyssikkä! Kas kun ei tuulimylly! Tunkiolla on käyty tähänkin asti ja se saapi kyllä kelevata vastakin.
– Hyvähän se sulla on, kun et käy kun nurkkajuuressa kusella, jos sinnekään asti jaksat. Minun pitää lähteä aina tunkiolle pyllöttämään! Honkalaankin laittovat hyyssikän niin Kaija saapi istualtaan kusta.
– Vai että istua siellä oikein pitäsi, kusella! Niinkun et istusi nokko jo ilmastaankin…

Aukusti piti sinninsä, mutta siitä asti Matleena otti tavaksi huokailla ja mutista joka ilta asialle lähtiessään niin, ettei se jäänyt Aukustilta vahingossakaan huomaamatta. Niinä iltaöinä kun Aukusti kääntyi tapailemaan vällyn alla Matleenan yömekon helmaa, Matleena työnsi nyrkin reisien väliin ja ynähti:
– Elä kehtaa, tuntuu että teki tunkiolla kylymäjäisen!

Talvi kääntyi vähitellen kevääksi ja keltaiset jos erin ruskeatkin reiät täplittivät hiljalleen sulavan tunkion ja sinne kulkevan kinttupolun reunoja. Matleena vaivasi milloin taikinaa, milloin karttasi villoja ja tähyili pihalle.
– Eipä näy Honkalan akkunasta noin ruokotonta sontaläjää…
Mutta Aukusti vain puhisi ja haritti sahaa. Pikkuhiljaa Matleenankin puhelystit loppuivat ja mökki kietoutui viikkojen hiljaisuuteen.

Kevään viimeisiä vetelevillä sohjokeleillä Matleena kiskoi naapurista vesikelkalla vanhan vinttikaivon ja verkkokopin laudat. Aukusti pilkkoi puita eikä kysynyt mitään. Matleena ähräsi kelkan navetan päätyyn ja ryhtyi purkamaan kuormaa. Aukusti jatkoi hommiaan, mutta vilkuili salavihkaa, miten Matleena haki liiteristä rautakangen ja lapion ja alkoi jytystää routaiseen maahan reikää.

Keväthölseet kuivuivat ja ruskea ruohotanner alkoi hiljalleen työntää vihreitä oraita. Matleena huhki päivät hyyssikkätyömaallaan huivi ja selkä hikimärkänä. Lehmänkin hän lypsi ja ruokki, mutta mökin ruokahuolto lankesi Aukustin kontolle. Aviopuolisot puhuivat keskenään vain sen verran kuin pirtin ylläpitämiseksi oli pakko ja nukkuivat selät vastakkain. Hyyssikkä kuitenkin alkoi vähä vähältä kohota nurkkakivilleen ja joskaan se ei mikään palatsi ollut, tunnisti siitä pian katon, seinät ja istuinreiän. Matleenan ilme muuttui sitä mukaa voitonriemuisemmaksi ja Aukusti pysähtyi yhä useammin katselemaan vaimonsa rakennustouhuja korvallistaan kynsien.

Juhannusruusu oli nupullaan, kun Matleena naputteli hyyssikkänsä oveen saranat vanhoista kengänpohjista. Aukusti hämmenteli vellikattilaa hellalla ja katsoi ikkunan epätasaisesti vedetystä lasista, miten Matleena astui hyyssikkään ja laittoi oven kiinni. Toimitus kesti sen verran, että velli ehti kuohahtaa. Ruokapöydässä velliä lusikoi Matleena, jonka näytti olevan vaikeaa peitellä tyytyväistä hymyään ja Aukusti jonka suu tuntui tapailevan sanaa, jota ei kuitenkaan saanut alkuun.

Kun Matleena oli illansuussa saunassa, Aukusti hiiviskeli navetan nurkalle. Hän tarkisti, ettei saunalta nähnyt hyyssikän ovelle ja luikahti sisään. Tuoksahti sahattu puu, vastikään kaivettu multa ja… Aukusti vilkaisi reiästä. Muutama repale sanomalehteä ja ruskea pökäle. Aukusti kääntyi, kiskaisi tuppivyön auki ja housut alas ja istahti. Pakkohan se oli myöntää, että tuntui jotenkin juhlalliselta, kun ei tarvinnut äköttää kyykyssä.

Sinä iltana aviopari laittautui nukkumaan kuten jo kuukausia oli ollut tapana, molemmat eri kyljille. Kesäyö toimitteli pirttiin anteliaasti valoa ja akkunaruudussa surrasi kärpänen. Kului aikaa. Aukusti kuunteli Matleenan hengitystä. Ei kuulostanut nukkuvan. Aukustin alushousuissa tuntui ponteva muistutus, että oli vierähtänyt jo luvattomankin kauan aikaa siitä, kun edellisen kerran oli täytelty aviosäädyn asettamia velvollisuuksia. Aukusti kierähti Matleenaan päin niin, että sivustavedettävä sänky nirskahti. Varovasti Aukusti laski käden Matleenan flanellin verhoamalle pakaralle, työnsi suunsa lähelle hänen korvaansa ja kuiskasi:
– Minä lähen heti huomenna sahuuttamaan puita Moilaseen. Rakennetaan ens talaveksi oikein kaksireikänen!